Ruotsi Visby

Faktoja ruusujen ja raunioiden Visbystä

Viikonloppuna koettaa kauan odotettu reissu, kun suuntaan äidin ja siskon kanssa Visbyhyn. Visby on ollut meille vähän kuin toinen Amsterdam, sillä meidän on pitänyt matkustaa sinne jo muutaman kerran. Parina vuonna olimme liian myöhään liikenteessä, emmekä enää saaneet matkaa varattua ja viime vuonna varaukset kyllä onnistuivat, mutta väärille päiville, joten homma jäi siihen. Neljäs kerta toden sanoo, joten täältä tullaan! Ja mikä parasta, reissataan tosiaan lentokoneen sijaan laivalla!

Visby sijaitsee Ruotsissa ja se on Gotlannin saaren ”pääkaupunki” (nyk. kaupunki on ilmeisesti virheellinen ilmaus). 1100-luvulta 1300-luvulle se oli eräs tärkeimmistä Itämeren kauppasatamista. Kaupungissa eli paljon saksalaisia kauppiaita ja se näkyy vielä nykypäivänäkin alueen arkkitehtuurissa. Kun saksalaiset valloittivat Gotlannin 1500-luvulla, noin puolet kaupungista palo. Tuhoutuneet alueet on kuitenkin sittemmin rakennettu uudestaan.

Kauniin luontonsa ja muinaisen historiansa ansiosta erityisesti taiteilijat ja käsityöihmiset ovat viihtyneet alueella, ja Visby onkin tunnettu käsitöistä. Erityisesti keramiikka ja erilaiset villasta valmistetut tuotteet ovat suosittuja, ja niitä myydäänkin useissa paikallisissa liikkeissä.

#1 Visby on Gotlannin saaren ainoa kaupunki

Asukkaita Gotlannin saarella on noin 57 000, ja näistä Visbyssä asuu noin 24 000. Kaupungin muurin sisäpuolelta asukkaita löytyy vain noin 2000.

#2 Unescon maailmanperintökohde

Skandinavian parhaiten säilyneisiin keskiaikaisiin kaupunkeihin lukeutuva Visby merkittiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1995.  Keskustassa on meidän päiviimme säilynyt noin 150 keskiaikaista taloa.

#3 Ruusujen ja raunioiden kaupunki

Pitkän historiansa ja kiehtovien raunioidensa lisäksi Visby tunnetaan myös puutarhoistaan. Erityisesti ruusut ovat täällä se juttu. Ruusuihin ja muihin istutuksiin törmää toki Visbyn mutkaisilla mukulakivikaduilla, mutta kaupungista on 2,5 hehtaarin kasvitieteellinen puutarha, josta löytyy ruusukokoelma, joka on peräisin vuodelta 1855.

#4 Yksi asteroideista on nimetty Visbyn mukaan

6102 Visby on kivinen asteroidi, joka on halkaisijaltaan noin 5 kilometriä. Asteroidi löydettiin 21.3.1993 La Sillan observatorion alueelta Pohjois-Chilessä. Asteroidi päädyttiin nimeämään Visbyn kaupungin mukaan.

#5 Peppi Pitkätossun koti

Peppi Pitkätossu -elokuvat on kuvattu Visbyn kapeilla kaduilla. Myös alkuperäinen Huvikumpu löytyy Visbystä. Se sijaitsee kaupungin ulkopuolella, Kneippbyn Resortissa.

#6 Saarella on 92 kirkkoa, joista yksi on peräisin keskiajalta

Gotlannissa on kaikkiaan 92 kivikirkkoa, ja jokainen niistä on omassa pitäjässään. Keskiajalla Gotlanti oli vauras kauppapaikka sopivan sijaintinsa vuoksi, ja kun gotlantilainen vaurastui, hän rakennutti oman kirkon.

Siinä muutama fakta ruotsalaisten ”ahvenanmaasta”. Oletko sä käynyt Visbyssä? Piditkö paikasta?

 Kuvat: AdobeStock

Lue myös:

(13) Kommentit

  1. Eipä ole Gotlannissa tai Visbyssa tullut käytyä. Marika on Gotlannissa käynyt pyöräilemässä ja sanonut, että minä pitäisin paikasta varmasti. Saa nähdä, koska sinne tulee lähdettyä, kivalta paikka tosiaan kuulostaa. Ja on kyllä hurja määrä kirkkoja!

    1. Visby oli kyllä ihana! Toivottavasti Marika sais sut ylipuhuttua, ja lähtisitte tutkailemaan saarta yhdessä 🙂

  2. Ei ole tullut käytyä tuolla, vaikka nimenä paikka onkin tuttu. Kyllä kiinnostus heräsi etenkin noiden ruusujen vuoksi! Vaikuttaa tosi kauniilta paikalta viettää muutama kesäpäivä.

    1. Paikka oli kyllä upea! Vielä ei tietenkään ruusut olleet parhaimmillaan, mutta ihana, hyvällä tavalla hieman ”seisahtanut” tunnelma 🙂

  3. Olin viime kesänä pyöräilemässä, tässä linkki juttuihini. https://www.maailmakotina.fi/?s=Gotlanti . Ihanat muistot.

    1. Pyöräilijöitä tuntui riittävän! 🙂 Harmitti, ettei nyt ollut mahdollista vuokrata pyörää. Näytti, että siellä olisi ollut monta ihanaa pyörätietä!

  4. Gotlanti on oikeasti yksi suosikkikohteistani, jonne olen palannut useampaan kertaan – ja maabongarilta se on paljon sanottu kohteesta!
    Olisin kyllä suositellut sitä lentäen saarelle ja autoa alle saaren pieneltä lentokentältä, sillä Gotlanti on niin paljon muutakin kuin Visby. Toki jostakin on aloitettava, joten toki Visbykin sikäli on hyvä kohde. Ehdoton suosikkimme on Toftan ranta, jossa voi vaikka laivaristeilyltä poiketa pyörällä.

    1. Ohhoh, aikamoista että juuri Visby löytyy suosikkikohteistasi! 🙂 Ja olit ihan oikeassa, risteily ei ollut paras vaihtoehto, mutta sillä mentiin!

  5. Pari vuotta sitten vietimme viisi päivää saarella. Majoituimme Visbyssä ja sieltä teimme päiväretkiä autolla ja polkupyörillä. Ihastuttava saari ja erityisesti Visby.

    1. Gotlanti (ja Visby) ansaitsevat kyllä useamman päivän! 🙂 Tuntuu, ettei päivän aikana ehditty nähdä vielä mitään!

  6. Tämä sun tuleva reissu on menny ihan ohi 😀 Visby on ihana! <3 Oltiin siellä muistaakseni vuonna 2018 vai 2019 3 yötä ja tykästyttiin. Gotlanti on mielettömän kaunis saari.

  7. Joku lapsistamme oli leirikoulussa Gotlannissa, aikana ennen älykännyköitä, joten siltä reissulta meillä ei ole juuri kuvia näkynyt. Kertomuksen ja kuvien perusteella Gotlanti ja Visby ovat hyvinkin reissun väärtejä. Juha

  8. […] riittää juuri kaupungilla käyskentelyyn, mutta paljon jää näkemättä. Kuten Pirkko aiemman Visby-postauksen kommentissa kirjoitti, Gotlanti on niin paljon muutakin kuin […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *